Lyhyt historia:
Rakennettu vuonna 1900 Tampereella Nokialle Pitkäniemen sairaalan yhteysalukseksi. Aluksen nimenä tällöin s/s Pitkäniemi. Nokialta alus siirtynyt Mikkeliin Mikkelin pursiseuran yhteysalukseksi vuonna 1929. Samalla myös nimi muuttui s/s Pursiseuraksi. Vuonna 1943 alus siirtynyt pois pursiseuralta, mutta jatkanut yhteys- ja matkustaja-aluksena Mikkelin, Sulkavan ja Puumalan vesillä s/s Huvina. Höyrykoneet ja vanhat kansirakenteet purettu eri omistajien toimista 80-luvun alussa. Nykyisellä omistajallaan vuodesta 1985. Vuosien 1985-89 aikana saanut nykyisen ulkomuodon. Laskettu vesille m/s Huvina vuonna 1989.